TilaaminenTilauksen voitte tehdä yhteydenottolomakkeella. Ilmoittakaa tilatessanne tuotetiedot sekä yhteystietonne. Saatte tilausvahvistuksen sähköpostitse keskimäärin seuraavana arkipäivänä. Oman kuvan liittäminenJos tuotteeseen halutaan liittää oma kuva, se tulee lähettää liitetiedostona vastaamalla tilavusvahvistus-sähköpostiin. Kuvan tulee olla mieluiten JPEG formaatissa. Digikameralla otetut kuvat käyvät sellaisenaan, A4 paperin kokoiseen tulosteeseen kuvan koon tulisi olla vähintään 1000 x 1400 kuvapistettä (vastaa 120 DPI resoluutiota). Maksimissaan kuva saa olla A3 kokoinen. Internetistä ladattuja kuvia ei voi pääsääntöisesti käyttää riittämättömän resoluution- sekä tekijänoikeuksien vuoksi. Joihinkin malliston valmiisiin kuvaprintteihin on mahdollista vaihtaa esimerkiksi oman lapsen kuva. Tällöin lähetettävän kuvan tulee olla edestäpäin otettu siten, että kasvot täyttävät suurimman osan kuva-alasta. Ainoastaan Printego käsittelee sähköpostilla lähetettyjä kuvatiedostoja, joten kuvat eivät joudu ulkopuolisten katseltaviksi internettiin. Käytön jälkeen kuvat poistetaan myös Printegon arkistoista, ellei toisin sovita. MaksutapaTilausvahvistuksen liitteenä saatte ennakkolaskun. Tuotteet valmistetaan, kun maksu näkyy Printegon tilillä. ToimitusaikaTuotteiden normaali toimitusaika on tuotteista ja tilausmääristä riippuen 1-3 viikkoa tai sopimuksen mukaan. Mikäli tuotetta löytyy valmiina varastosta, tuote saapuu teille parissa päivässä. ToimituskulutHinnastossa ilmoitetut hinnat sisältävät EU:n alueella Suomen lainsäädännön mukaisen arvonlisäveron 22 %. Ilmoitettuihin hintoihin lisätään toimituskulut, jotka määräytyvät Itellan ja Matkahuollon voimassa olevien hinnastojen mukaan. PalautusoikeusPrintegon varastotuotteilla on Suomen kuluttajasuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus postipaketin noutohetkestä alkaen. Tuotteen tulee olla käyttämätön, myyntikuntoinen ja siinä tulee olla mahdolliset tuote-etiketit kiinni. Palautusoikeus ei koske tuotteita, jotka valmistetaan tai joita muutellaan tilaajan toiveiden mukaisesti. Tällaisia tuotteita ovat esim. tekstiilit, joissa on käytetty omia kuvianne, lisätty tekstiä, kuten nimi tai muokattu mallia muuten. Jos haluatte palauttaa varastotuotteen, ilmoittakaa siitä etukäteen yhteydenottolomakkeella 14 päivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Palauttaessanne tuotteita, vastaatte itse kuljetusriskistä. Palautettava tuote tulee pakata hyvin. Palautus tehdään postitse edullisimmalla mahdollisella tavalla, ei postiennakolla eikä kirjattuna kirjeenä. Palautuksen mukana tulee olla yhteystietonne ja tilinumeronne, johon haluatte maksun palautettavan. Hyvitys maksetaan heti, kun olemme vastaanottaneet ja tarkastaneet palautettavan tuotteen. Viallinen tai vaurioitunut tuote
Viallisesta tai kuljetuksessa vaurioituneesta tuotteesta tulee ilmoittaa asiakaspalveluumme välittömästi, kuitenkin korkeintaan 24 tunnin kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Printego korvaa viallisen tai kuljetuksessa vaurioituneen tuotteen ensisijaisesti uudella vastaavalla tuotteella. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ostajalle hyvitetään hänen maksamansa rahasuoritus kokonaisuudessaan. Vastaamme mielellämme kysymyksiinne ja annamme lisätietoja sähköpostitse tai puhelimitse numerossa +358 40 537 4446 (arkisin klo 9 – 16). |
||
| Copyright © Printego | ||